KAHVILA-RAVINTOLA

       

 

Suomen ja EU:n huipulla syödään myös huippu hyvää ruokaa. Kahvilaravintolassamme voitte piristäytyä vaikka ohikulkumatkalla virvokkeille, mutta meillä on myös täyden palvelun keittiö.

Ennakkotilauksesta  valmistetaan kaikki ryhmien ruokailut, ( minimi 6 henkeä),  aamiaiset, lounaat ja puolihoitoillalliset. Arvostamme myös ryhmien kahvittelujen ennakkoilmoitusta! Maantieltä taloon poikkeaville matkailijoille ja asukkaillemme ruokaa tarjoillaan joka päivä kesäsesonkina – kokeile päivän annosta tai valitse á la carte listalta pohjoisen erikoisuuksia. Haluamme tarjota lähiruokaa ja hankkia raaka-aineet mahdollisimman läheltä; Tenon lohta tietenkin, poroa kylän alkutuottajilta , mutta myös Norjan lammasta esimerkiksi. Hillat kerätään myös lähituntureilta!

 

 

Teille jotka haluatte nälän siirtyvän hetkeksi tarjoamme kotitekoisia leivonnaisia, sämpylöitä  ja pikkusuolaista. Meillä on B-oikeudet joten olutta, siideriä ja viiniä on myös tarjolla. Valmistamme mielellämme ryhmille myös retkieväspaketit mukaan päivän patikointiin tai hiihtoon. Lisäksi kahvilassa on matkamuistomyyntiä, lehtihylly sekä internetpiste.  Meille mahtuu ruokailemaan 60 henkeä yhtä aikaa ja lisäksi kesällä aurinkoterassille nautiskelemaan mahtuu 25 henkeä.

 

Kahvilaravintolamme on avoinna:

KESÄSESONKI    Arkisin 9-20 ja sunnuntaisin 10-20  ( 8.6. – 20.8.) Juhannuspäivänä suljettu.

TALVISESONKINA Arkisin  10 – 18 ja sunnuntaisin  12- 18    ( 1.3. – 20.4.)

Sesonkien ulkopuolisina aikoina palvelemme ennakkotilauksen saatuamme ympäri vuoden!! 

(aamiaiset + ruokailut ryhmille)